Aborttijohtaja: en kestä enää

by

Kuuluisa aborttiklinikan johtaja Abby Johnson, 29, luopui viime marraskuussa työstään ja liittyi elämää puolustavaan liikkeeseen.

Johnsonia pyydettiin poikkeuksellisesti avustamaan itse abortin suorittamisessa. Ensimmäistä kertaa elämässään hän katsoi tapahtumaa ultraäänen kautta. Silloin hän ymmärsi, mitä oli tekemässä, ja sanoi itselleen: ”Ei koskaan enää.”

Johnsonin rohkea päätös on herättänyt suurta huomiota amerikkalaisissa tiedotusvälineissä. Tämä nuori nainen on kuvannut käyneensä läpi syvän, henkilökohtaisen kääntymyksen.

Johnsonin mukaan hänen työnantajansa korosti jatkuvasti sitä, että heidän tulee tehdä enemmän abortteja. Yhdysvalloissa aborttien tekeminen on ison luokan liiketoimintaa.

Mielenkiintoisen lisänsä tarinaan tuo se, että Johnsonin entinen työnantaja, Planned Parenthood Foundation, on yrittänyt kieltää Johnsonia tuomion uhalla puhumasta kääntymyksestään. Tuomioistuin ei kuitenkaan suostunut järjestön vaatimuksiin.

Planned Parenthood on Yhdysvaltain johtava abortteja teettävä järjestö. Järjestön perustaja, Margaret Sanger, tunnetaan rasistista ja eugenistisista asenteistaan. Planned Parenthood on aktiivinen aborttimyönteisen propagandan tuottaja koko maailmassa ja sillä väitetään olevan läheiset suhteen suomalaiseen Väestöliittoon.

Enemmän aiheesta:

Planned Parenthood Clinic Director Joins Anti-Abortion Group

Planned Parenthood Director Leaves, Has Change of Heart

Judge prevents Planned Parenthood from keeping Abby Johnson quiet

Mainokset

Avainsanat: , , , , , , , ,

2 vastausta to “Aborttijohtaja: en kestä enää”

  1. Sina Says:

    Hei. Huomasin että osalla täällä on aborttiin myös hengellinen näkökanta, joka on, seksi kuuluu avioliittoon ja on osa rakkautta, seksin tulisi olla vapaata lisääntymiselle ja abortti on murha. Jotkut toivoo lasta koko sydämestään, osa onnekkaista tuleekin raskaaksi, mutta saa keskenmenon. Toiset tulee raskaaksi tahtomattaan, vaikka rukoilisi keskenmenoa, mutta tätä ei tule. Moni haluaisi lapsia, mutta ei saa. Moni ei lapsia tahdo, mutta he saa. Mistä tuo johtuu?
    Minulla on kaksi lasta ja yksi abortti takana.
    Myös itselläni on hengellinen näkemys asiaan ja pidän aborttia vääränä, mutta kun Suomessa on annettu vapaus valita, olen keskeyttänyt yhden raskauksistani ja toista olen keskeyttämässä ylihuomenna. Lapsia sanotaan rakkauden hedelmänä ja lahjana, mutta ei meiltä Jumalakaan kysy: ”Tahdotko lapsia”? Jumalan olemassaoloa en ala kiistämään, mutta kysymys herää, miksi lapsia saa ne, jotka eivät tahdo? Ja ne ketkä tahtoo, eivät saa?
    Hengellinen kantani oli tämä: kaikki tietävä ja rakastava Jumala tietää mitä tekee, mutta meidän ihmisymmärrykseen se ei aina riitä.

    Olen ollut kaksi vuotta hyvin vaikeassa suhteessa, jossa mieheni on narsistinen. Olen yrittänyt päästä suhteesta irti, mutta huonolla menestyksellä, vaikka kovasti olen yrittänytkin: suhteessa on käynyt tutuksi tuska, valhe, pettäminen, väkivalta ja alistaminen. On tietenkin loppupeleissä minun syyni, että vauva on saanut alkunsa, koska minä olen ollut seksissä mukana, vaikka ei olisi pitänyt… Näin kuitenkin on käynyt.
    Kyseinen mies ei ole lapsieni isä, eikä hänellä ole lapsia entuudestaan.
    Menneisyyden, enkä nykytilanteenkaan takia ole valmis lasta tänne maailmaan synnyttämään. Lapsen molemmat papat olisivat alkoholisteja, toinen mummuistaan olisi alkoholisti, toinen mummu taasen aina töissä. Lapsen isä olisi narsistinen. Minä , lapsen äiti, mitä minä olisin? Tunteeton ehkä… Tilanne on ylitsepääsemätön.

    Olen nyt 26-vuotias. Kun olin 16v minut laitettiin pois kotoa, koska tulin raskaaksi, isäpuoleni toimesta. Synnytin juuri kun olin 17v täyttänyt. Kaikki oli liian uutta: uusi koti, uusi tilanne, ja se, että olin tuore äiti. Masennuin raskauden jälkeiseen masennukseen ja tilanne meni siihen, etten tehnyt muuta kun söin ja nukuin. Lapsen isän kanssa otimme yhteyttä sosiaalitoimistoon ja kerroimme tilanteesta, ettemme jaksa enää. Lapsen isä yritti hoitaa sekä lasta, että minua ja häneltäkin voimat loppuivat. Sossusta sanottiin, että perhetyö voisi tulla tueksenne. Tässä vaiheessa emme kuitenkaan jaksaneet edes yrittää. Lapsemme sijoitettiin lapsen isän vanhemmille. Kolme vuotta myöhemmin aloin odottamaan uutta lasta, samalle isälle. Päätin pitää lapsen, koska en pystynyt aborttiin, kuten en ensimmäisessäkään raskaudessa, vaikka yritin.
    Koko raskausajasta tehtiin yhtä helvettiä: neuvolassa viikoittaisia käyntejä tekemässä masennus testejä. Sossuja, neuvolan tätejä, perhetyön tekijöitä, päättämässä miten parasta tomia. Missään vaiheessa ei masennusta todettu, mutta painostus jatkui…
    Kun synnytin poikani ja pääsin kotiin, minua odotti kotona perhetyön tekijä, poika huusi ruokaa ja imetin hänet ja pian soi ovikello: neuvolantäti. Hän kysyi kuulumiset, kerroin hänelle, poika söi juuri. Vaan eipä uskonut, perhetyön tekijältä kysyi näkikö hän, että vauva on saanut ruokaa. Hän hölmönä vastaa, ettei nähnyt, mutta nyt vauva nukkuu tyytyväisenä, joten on todennäköistä, että vauva sai ruokansa. Kaikki tämä vain siksi, että kerran masennuin, eikä sairastumiseni ollut minun syytäni. Kieltäydyin perhetyön avusta ja lopulta sain tahtoni läpi. Kaikki meni hyvin, poikani oli 3kk, kun tulin uudelleen raskaaksi, vaikka imetin ja tein abortin. Tiesin, etten jaksa enää toista samanlaista koetusta sossuilta tai neuvolan täteiltä, ja tiesin myös, että jos lähden leikkiin, on riski, että menetän molemmat, poikani sekä uuden tulokkaan. Siksi siis päätin tehdä abortin.
    En ole katunut päätöstäni, vaikka kävikin niin, että abortin jälkeen löysin alkion pesukoneen alta.
    Abortissa tuli paljon verta ja käytin pyyheliinoja, jotka heitin pesukoneeseen. Pesukoneen poistovesi letku oli lattialla, joten koneen pestessä oli alkio jäänyt pesukoneen alle, jonka löysin vasta päiviä myöhemmin siivotessani paikkoja tuon kokemuksen jälkeen. Silmät pienet pisteet, pää, kädet, mutta jalkoja ei ollut vielä kehittynyt… Silti kokemus ei tehnyt asiasta yhtään vaikeampaa.

    Eli abortissa: voisiko asioita miettiä juuri sillä järjellä, kuin nuo äidit tekeekin sillä hetkellä, kun joutuvat tuon päätöksen eteen.
    Minusta on typerää alkaa moralisoimaan asiaa, josta ei mitään tiedä saati sitä kokenut. Mielipide erikseen, tuomita ei tarvitse lainkaan, sehän ei ole kenenkään ihmisen tehtävä. Minusta ei pidä myöskään niiden oloa pahentaa, jotka abortin tekee, koska se itsessään on jo vaikea päätös.

    • Oskari Juurikkala Says:

      Hei Sina,

      Kiitos oman tarinasi kertomisesta. Olet kokenut kovia, eikä ole minun tehtäväni yrittää veistellä siitä kauniita sanoja.

      Pari kommenttia kuitenkin. On hyvä tehdä ero (a) teon moraalisuuden ja (b) henkilön syyllisyyden välillä. Tämä pätee kaikkiin tekoihimme. Jos teemme moraalisesti huonon valinnan kovan paineen alla ja vaikeissa olosuhteissa, syyllisyytemme valinnasta on pienempi. Joskus sitä ei ole lainkaan. Myös käsityksemme teon moraalisuudesta vaikuttaa syyllisyyteemme.

      Otetaan kova esimerkki. Meillä Suomessa on usein tapauksia, joissa mies tai nainen on ollut syvästi masentunut ja ahdistunut (esim. työttömyyden, alkoholismin, ylivelkaisuuden yms. vaikutuksesta) ja jossain vaiheessa on päässä naksahtanut niin, että hän on tappanut lapset, puolison ja itsensäkin. Nämä ovat kauheita tapauksia. Mutta yleensä on selvää, että henkilön syyllisyys teon johdosta on vähentynyt, koska patoutuneet vaikeudet ja ahdistukset ovat hämärtäneet hänen kykyään hahmottaa eri vaihtoehtoja täysin objektiivisesti. Hän on kokenut, ettei hänen tilanteestaan ole muuta ulospääsyä kuin lopullinen lähteminen. Valinta ei ole ollut hyvä, mutta syyllisyys sen johdosta on vähentynyttä.

      Samoin on tehtävä erottelu (a) tekojen ja (b) henkilöiden tuomitsemisen välillä. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, ettei ole meidän asiamme tuomita toisia ihmisiä. Emme tiedä, mitkä kaikki motiivit ovat tekoon johtaneet, emmekä tiedä, millaiset olosuhteet ovat vaikuttaneet tekoon esim. vähentäen syyllisyyttä.

      Tämä on kuitenkin käytännössä hankala juttu. Esimerkiksi tämän blogin tavoite on tarjota suomalaisille kriittisiä näkökulmia aborttiin, koska sen kirjoittajat pitävät aborttia erittäin pahana asiana. Ei heidän tarkoituksensa ole tuomita niitä, jotka ovat tekoon aiemmin syyllistyneet, vaan herätellä ihmisiä ja kannustaa välttämään aborttia tulevaisuudessa. Mutta käytännössä ne, jotka ovat abortin aiemmin tehneet, kokevat tällaisen keskustelun heidän syyllistämisekseen.

      Sama pätee moniin muihinkin vaikeisiin asioihin, esimerkiksi avioeroihin. On tunnettua, että avioerot aiheuttavat merkittävää emotionaalista vahinkoa lapsissa. Kuitenkin avioeroista keskusteleminen on arkaluontoinen asia, koska eroon syyllistyneet kokevat aiheen heidän tuomitsemisekseen, vaikka se ei olisi keskustelun tarkoitus.

      Tekojen hyvyys tai pahuus ei välttämättä riipu siitä, seuraako niistä katumusta tai omantunnon vaivoja. Ei moraalisesti väärä teko ole paha siksi, että se tuntuu pahalta. Yleensä tunteet ja moraalisuus kulkevat yhdessä, mutta eivät aina. Joskus hyvien tekojen tekeminen voi tuntua hyvin epämiellyttävältä. Toisaalta joskus emme tunne mitään tehdessämme pahaa. Itse asiassa vanha ilmaisu ”paatunut rikollinen” viittaa henkilöön, joka ei tunne mitään tehdessään pahaa.

      Ehkä pitäisi pohtia sitä, mistä se johtuu, että abortin tehneet yleensä kokevat aborttikritiikin heidän henkilökohtaiseksi syyllistämisekseen. Kenties he kuitenkin sydämensä syvyyksissä kokevat siitä jonkinlaista syyllisyyttä. Se taas on aivan luonnollista.

      Syyllisyyden tunteiden ei kuitenkaan pidä antaa velloa, vaan – ainakin jos Jumalaan uskoo – niiden vuoksi tulee pyytää anteeksi Jumalalta, ja sitten katsoa eteenpäin. Se on muuten kristinuskon suuri lahja, että uskomme syntien anteeksiantoon. Uskonnoton voi aina yrittää ”antaa itselleen anteeksi”, mutta en ole koskaan ymmärtänyt, mitä se oikeastaan tarkoittaa.

      Lopuksi: kysymyksesi Jumalan tahdosta ja lapsen saamisesta on hyvin monimutkainen. Minusta tuntuu, että kysymyksesi sisältää suurta viisautta. Lasten saaminen ei ole täysin meidän käsissämme. Tästähän elämän kunnioittamisessa on kyse. Emme ole elämän ja kuoleman valtiaita. Toisaalta lasten saamisen mahdollisuus sisältyy luonnollisesti seksuaalisuhteisiin. Kuten itse sanot, osa niistä suhteista on sellaisia, ettei niitä olisi pitänyt olla ollenkaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: