Syntymättömien oikeus -kansalaisaloite

by

Vaikka nykyisin puhutaan paljon ihmisoikeuksista, Suomessa rikotaan koko ajan räikeästi kaikkein keskeisintä ihmisoikeutta, nimittäin jokaisen ihmisen oikeutta elämään. Kohdussa olevalla lapsella tätä ihmisoikeutta ei ole Suomen lainsäädännössä, vaan äidille on annettu oikeus abortoida eli surmauttaa kohdussa oleva lapsensa. Tämä siitä huolimatta, että on lääketieteellisesti ja biologisesti selvää, että ihmiselämä alkaa hedelmöittymisestä. Asian korjaamiseksi on tehty kansalaisaloite ”Syntymättömien oikeus”, jonka kannatusten kerätys on voimassa 27.4.2021 asti. Käy ihmeessä allekirjoittamassa tämä aloite Kansalaisaloite-palvelussa:

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/7479

Aloitteen kuvaus kuuluu seuraavasti:

Ihmiselämä alkaa hedelmöityksestä. Sen tähden, syntymätön lapsi tulee tunnustaa ihmiseksi, jolle perustuslaki takaa yhdenvertaisuuden. Syntymättömällä lapsella on oikeus jo alkaneeseen elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen koskemattomuuteen.

Nykyiset aborttilait ovat ristiriidassa perustuslain kanssa, sillä ne sallivat syntymättömien ihmisvauvojen surmaamisen. Perustuslain mukaan ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti. Abortti kuitenkin tuomitsee syntymättömän lapsen kuolemaan. Ennen kaikkea abortti loukkaa ihmisarvoa, joka ei perustu ikään, kokoon, kehityksen tasoon tai riippuvaisuuteen toisista.

Jokaisen, joka on osallinen syntymättömän lapsen elämän riistämiseen, tulee joutua rikosvastuuseen lain edessä samalla tavalla kuin jo syntyneen elämän riistämiseen osalliset.
Advertisement

Avainsanat: , , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: